He kulkivat päivänlaskua kohti.

Jo aurinko kehränsä mereen kasti.

He sanoin tuskin puhua tohti,

mut he tunsivat toisensa sieluhun asti.

He kulkivat ääneti onnessansa,

he hehkuvan päivänsä illassa kulki.

Vain kätensä, tapaillen toisiansa,

toi kummankin kiitoksen kainosti julki.

V.A. Koskenniemi