– Ken olet sa, outo ja hiljainen,

joka istut mun yössäni valvoen?

– Olen Elämän Onni ma nimeltäin.

Tulen kerran ma luokse jokaisen näin.

– Olen usein ma unessa nähnyt sun.

Miten löysit sa korvesta tupani mun?

– Tulin murheen polkuja seuraten –

ne päättyivät ovesi etehen.

– Oi Onni, mun rintani kodikses tee!

Sinun vierelläs yöni valkenee.

– Oi Lapsi, ma kotia tunne en.

Olen omasi muistaen, toivoen.

V.A. Koskenniemi