– Ken olet sa, outo ja hiljainen,
joka istut mun yössäni valvoen?
– Olen Elämän Onni ma nimeltäin.
Tulen kerran ma luokse jokaisen näin.
– Olen usein ma unessa nähnyt sun.
Miten löysit sa korvesta tupani mun?
– Tulin murheen polkuja seuraten –
ne päättyivät ovesi etehen.
– Oi Onni, mun rintani kodikses tee!
Sinun vierelläs yöni valkenee.
– Oi Lapsi, ma kotia tunne en.
Olen omasi muistaen, toivoen.
V.A. Koskenniemi